7/10/2017

Florida, Saksa, Suomi, Saksa


Bloggaaminen on jäänyt nyt taas aivan taka-alalle kun on ollut niin paljon tekemistä ja menemistä edestakaisin. Nyt ollaan siis sellaisessa pisteessä nimittäin että kirjoittelen täältä Saksan Thedinghausenista taas Floridan Wellingtonin sijasta. WEF on siis selvitty, Florida voitettu ja koettu ja palattu takaisin eurooppaan!

Twiggy nautiskelemassa Wellingtonin viimeisiä ruohotupsuja <3


Täytyy kyllä myöntää että hienoja muistoja sain kasaan tuon neljän kuukauden aikana ja hiukan haikein fiiliksin jätettiin kaikki Artemis Farms. Viimeisten kuukausien aikana Meredithinkin pääsi takaisin satulaan ja kilpailemaan ja pääsimme tekemään WEFin loppuun kunnialla. Pääsin itsekin tekemään enemmän, varsinkin muutamalla viikolla jolloin Samurai pääsi FEI-talleille asustelemaan. Pääsin nimittäin viemään herran rinkiin muutamia kertoja ihan itse! Totta puhuttaessa jotain mitä en olisi kuvitellut ihan heti tapahtuvan. Yllättävän hyvin me Sampan kanssa selvittiin, vaikka hetken aikaa ajattelinkin että mitäköhän tästä tulee, ei sitten mitään helpompaa hevosta ollut viedä rinkiin ekoja kertoja mutta hengissä selvittiin jokainen kerta Samulin kanssa!

Vähän tutummat karvakorvat !


Eurooppaan päästyämme sain itse mahdollisuuden tehdä pikavisiitin kotiin ja tartuin tilaisuuteen samantien viettäen nelisen päivää Suomessa. Tässä ajassa en ehinyt tekemään puoliakaan siitä kaikesta mitä olisin halunnut. Kotona kävin kuitenkin kääntymässä, moikkaamassa Libreä ja Ediä sekä tietysti kavereita.
Hymy korvissa tämän herran kanssa. Libre <3

Kotivisiitin jälkeen oli aika palata taas töihin ja  niiden parissa tässä ollan menty nyt sitten sen jälkeen. Kaiken näköistä on päästy kokemaan ja oppimaan. Toukokuun aikana yläkerrasta lähti yksi työnekijä, joten olen tehnyt nyt koko kesän kaksin Anun kanssa. Toisin sanoen kun Anu on lähtenyt kisoihin on yläkerta jäänyt minun valtakunnakseni! Tämä on tarkoittanut aina välillä vähän ratsastamista kotiin jääneillä hevosilla sekä tietty kaikkien perusasioiden hoitamista.

Nyt kuitenkin pieni kuvapläjäys menneistä kuukausista.

Pääsin myös muuttamaan isompaan huoneeseen! Asuin ennen Floridaa ja vähän aikaa Floridan jälkeen talon pienimmässä huoneessa, jota on kutsuttu niin sanotuksi hätävarahuoneeksi :D Aika paljon tavaraakin pääsi kertymään tuossa Floridan aikana...(lähdin Suomesta siis vain tuon punaisen kanssa)

Tässä taidettiin olla lähdössä syömään porukalla. Minun hommani on myös ollut pitää huolta Bobbysta aina välillä :'D

Yhtenä viikonloppuna pääsin ratsastamaan vähän jopa Markuksen hevosia. Silloin uhreinani oli kaksi kimoa. Tamma Fiona (jonka pallokorvat kuvassa!) sekä ruuna Burlington Riverland eli tutummin Kismo. Molemmat ihan superkivoja hevosia ratsastaa ja hoitaa! Tuon viikonlopun olinkin ihan onnessani kun sain ratsastaa ja tehdä niin paljon taas pitkästä aikaa.

Samurai löysi koirien lelun kun olimme ulkona ruoholla. Tästä pallosta saatiin hupia pieneksi toviksi!

Samulinkin kanssa pääsin taas fliilistelemään. Tämä pikkuori on vaan niin mahtava eläin! 

Daisy :) 

Kaikenlaista on siis tapahtunut ja muunmuassa talliin on saatu muutama uusi hevonen. Uusimpana heistä 8-vuotias saksalaisruuna Calle, jonka kanssa Meredith on tehnyt jo kolme kilpailua. Ja uskokaa tai älkää mutta kaksi näistä on ollut minun tekeminäni. Kotihoitaja on siis päässyt testaamaan kisagroomin hommia! 

Ensimmäisenä teimme kolme viikkoa sitten Reisenbeckissä kilpailun, jonne lähdettiin jo viikolla. Tällöin Calle hyppäsi vain kaksi luokkaa 140-tasolla tehden kaksi hyvää nollarataa, joihin Meredith oli todella tyytyväinen. Toisesta kilpailusta palasimme taas eilen takaisin ja tällä kertaa olimme kolmen tähden kilpailuissa Spangenbergissä. Täällä Calle teki hienoa tulosta ja sijoittui perjantain luokassa viidenneksi, hyppäsi hienon 150 radan lauantaina yhdellä puomilla sekä suoritti ensimmäisen 155 GP luokkansa sunnuntaina! 

Näistä kokemuksista rikkaampana voin todeta että oli hienoa päästä tekemään muutama kilpailu ja nähdä taas katsomoa syvemmälle, millaista on euroopan kansainvälisissä kilpailuissa. Spangenbergissä oli muuten paikalla suomalais- ja ruotsalaisedustustakin! Piia Pantsu-Jönsson oli paikalla hyppäämässä miehensä Fredrik Jönssonin kanssa.

Tähän loppuun vielä sellaisia uutisia omalla hevosrintamalla kotona että olen tehnyt vaikeita päätöksiä äidin kanssa. Näiden päätösten myötä minun ja Edin tiet ovat eronneet. Suurimpina syinä ehkä että en ole ollut kotona niin pitkään aikaan ja Edille ratsastajan löytäminen ei toiminut ihan kuin Libren kanssa enkä halunnut jättää lahjakasta hevosta seisomaan "varastossa" odottamassa. Ei helppoja päätöksiä, mutta minun mielestäni tällä hetkellä hevosen kannalta fiksumpia. 

2/22/2017

Kuulumisia ja 2 rikkinäistä kylkiluuta

Terkkuja taas täältä lämmöstä! Arki on rullannut eteenpäin taas normaalia vauhdikkaammin ja asioita on muuttunut edes ja takaisin. Yksi ehkä isoimmista tapahtuneista on että Meredith tippui muutama viikko takaperin maailmancup luokassa murtaen kaksi kylkiluuta. Uutinen aiheesta täältä.

Tämän seurauksena meidän osaltamme on ainakin hetkellisesti kilpaileminen vähän jäissä. Tai Markus on alkanut hyppäämään osalla hevosista, mutta suurempi kilpaileminen on ollut pienemmällä tietysti kuskin vaihtumisen vuoksi.

Daisy ja aamuratsastus ♥
Tällä hetkellä siis tavalliseen arkeemme on kuulunut aamulla ruokinnat, siivoamiset ja sen jälkeen ratsastaminen. Itse olen saanut ratsastaa joitakin kertoja Daisy-tammalla taas.  Joku anonyymi kysyi, millaista on ratsastaa näillä hevosilla. Ne muutamat hevoset, joiden selkään minä olen päässyt kiipeämään on ollut mukava ratsastaa vaikka niistä yksikään ei ole ihan suoraan GP hevosia ollutkaan. Kaikki ovat kuitenkin olleet pehmeitä ja kevyitä kädelle ja notkeita. Itse on saanut keskittyä oikeasti, miten ratsastaa. Tärkeää on ollut pitää huolta että hevoset liikkuvat hyvin eteenpäin ja että pidän itse käden oikeasti rentona ja pehmeänä.

Ratsastusten jälkeen hevoset menevät joko tarhaan tai sitten ne pestään ja kuivatellaan auringossa. Daisy ja/tai Jackie menevät useimmiten tarhaan Nachon kanssa. Hevoset tulevat takaisin sisälle ennen kahtatoista, jolloin niille annetaan lounas. Jatkamme useimmiten kahden/puoli kahden aikoihin, jolloin hevoset menevät joko tarhaan, kävelykoneeseen tai ulkoilevat narun päässä.

Markuksen ja Meredithin lapsi Brianne ratsastelee myös täällä ja tottakai tytöllä täytyy olla miniFibonacci! Meillä on siis hevosten hoitamisen lisäksi tämä pieni mudassa pyörimistä rakastava pallero.
Iltapäivisin useimmiten taas Nacho menee tarhaan, kaverina joko Daisy tai Jackie Brown. Muuten Jackie tai Daisy menevät kävelykoneeseen reiluksi puoleksi tunniksi niinkuin yleensä Chiefkin. Kävelykoneesta tullessa monesti annamme niiden syödä hetken aikaa ruohoa ulkona ennen kuin tuomme ne sisälle harjattavaksi ja laitamme yöksi tallisuojat tai pintelit. Jokaiselle hevoselle tarpeen mukaan.

Narun päässä ulkoilevat tällä hetkellä vain Samurai sekä Twiggy, jotka käyvät siis joko kävelemässä tai syömässä ruohoa noin puolen tunnin ajan. Tässä välissä siivoamme myös karsinat toisen kerran ja ruokinnan ja iltapäiväheinät pyrimme antamaan ennen viittä, jolloin olemme normaalisti valmiita. Tähän kaikkeen tietty vaikuttaa se, mitä hevosia on hyppäämässä ja missä luokissa ja mihin aikaan. Kertaalleen olemme olleet valmiita vähän ennen seitsemää illalla ja niin edelleen mutta tämä on se perusrunko, jonka mukaan päiväohjelma yleensä menee.

Muutama maisemakuvakin tuli napattua farmilta. Tässä näkyy kävelykone, hiukan tarhoja sekä meidän "maneesi" eli katettu kenttä.


Samurai päikkäreillä ♥
Tällä hetkellä edessä on sellainen viikko että Jackie Brown sekä Comanche ovat FEI talleilla ja Markus tulee kilpailemaan näillä kahdella ainakin tämän viikon. Samuraista tai muista hevosista en osaa tällä hetkellä vielä sanoa mutta huomisen päivän kisaohjelmaan ei vielä muut hevoset ainakaan kuulu.

2/03/2017

WEF viikot 1 & 2

Nyt on takana WEFiä jo ensimmäisen kahden viikon verran ja hevoset ovat hypänneet hienosti! Mm. edellisenä sunnuntaina Daisy voitti 150 luokan Meredithin kanssa ja Comanche oli lauantaina GP luokassa toinen. Tähän lisättynä vielä Markus ja Tequila voittivat viime viikon sunnuntaina 150 luokan!  

Siihen väliin on mahtunut kaikennäköistä kuviota niin eläinlääkäristä ratsastukseen. Eläinlääkärille on näytetty niin silmää kuin jalkaa ja jopa raspaustakin on tässä välissä pikaisesti tehty yhdelle hevosista. Joka päivä on tullut ihan älyttömän paljon uusia asioita, pieniä muistettavia niin kuin uusiakin juttuja. 
Chief  päiväunilla ♥
 Ratsastamaankin olen itse päässyt muutaman hassun kerran nyt kun Meredith ja Markus ovat täällä. Yhtenä lauantaina ratsastin Pienellä mustalla Twiggy-tammalla ja nyt viimeisimpänä ratsastin viime viikolla ori Samurain. Molemmat oikein kivoja tapauksia. Hyvin erilaisia omista hevosistani ja siitä mihin olen tottunut mutta todella opettavaisia ja mielenkiintoisia kokemuksia.

Ponikorvainen Samurai, jolla oli ihan älyttömän kiva ravi ratsastaa! Muutenkin ori oli todella kivan tuntuinen kädelle.
Kisojakin on käyty siis tämän koko ajan. Viikko-ohjelma on joka viikko suurinpiirtein sama, vaikka piväohjelma vaihteleekin hyvin radikaalisti välillä. Maanantait ollaan normaalisti pidetty kokonaan vapaapäivinä, jolloin hevoset käyvät joko tarhassa, kävelykoneessa tai narun päässä ruoholla. Jotkut saatetaan juoksuttaa. Tiistaina yleensä jos on hevosia FEI tallille niin ne lähtevät sinne. Meredithiltä on nyt joka viikko ollut ainakin yksi hevonen siellä ja tälläkin hetkellä siellä on Jackie Brown. Keskiviikkoisin mennään jo kisoja täysillä ja tällöin on yleensä kvaaliluokka lauantai-illan GP luokkaan. Perjantaina taas kilpaillaan kun taas lauantaina harvemmin hypätään muuta kuin illan GP, jos siihen on kvaalauduttu. Sunnuntaina sitten hypätään viikon viimeiset radat ja hevoset tulevat kotiin FEIlta.
Takaisinheitto parin viikon päähän kun Markus ja Tequila kvaalautuivat viikon 2 GPseen! 
Aika postikorttimaisemat Artemiksella. Tunnistatteko tuon valkoisen? ;)


 Työpäivät on aloitettu jo kaikenlaisiin aikoihin. Viimeisimpänä nyt on takana klo 5.45 ja samaninen on edessä taas huomenna. Herätyskello päälle siis vähän jälkeen viiden ja aamukahville kuppi valmmiiksi! Vaikka täytyy kyllä myöntää että aamut eivät ainakaan vielä ole olleet niin raskaita kuin olisin niiden kuvitellut minulle olevan. Herätessä tietysti väsyttää kuin vietävää mutta siinä ei auta sitten muu kuin raahata itsensä pystyyn ja lähteä liikkeelle!
Tallikoira Jesse päätti hypätä pinteliaatikkoon yhtenä päivänä.
Nyt jos totta puhutaan niin en oikeastaan osaa muuta tällä hetkellä kirjoitella arjesta täällä. Lämpötilat menevät 12 ja 28 välillä. Aamuisin saattaa olla niin kylmä että meidän poppoo hyppää autoon pitkissä housuissa ja toppaliiveissä kun taas päiväsaikaan saatetaan hillua shortseissa.

Millaisia asioita te haluaisitte lukea jatkossa?

1/13/2017

Saksasta Floridaan

Maailman surkein bloggaaja ilmoittautuu jälleen kerran paikalle! Okei, tällä kertaa voin kertoa jopa ihan kunnollisen syyn, joka on ollut oikeanlaisen adapterin puuttuminen. En ole siis voinut ladata läppäriäni ja näin ollen en ole päässyt käyttämään edes sitä. Nyt sain kuitenkin lainattua täältä talosta adapteria niin on ainakin hetkellisesti akkua koneeseen.

Viimeisestä postauksesta on aikaa jo pieni ikuisuus ja sen jälkeen on tapahtunut aika paljon kaikennäköistä. Ensinnäkin vaihdoin yhden toisen hoitajan kanssa paikkoja siten, että minä menin yläkertaan työskentelemään Meredithin käytävän puolelle. Samaan aikaan hoidimme kuntoon viisumejamme tulevaa Floridan matkaa varten ja loppujen lopuksi homma päätyi siten että minä sain viisumitapaamiseni ensimmäisenä 8. joulukuuta ja seuraavalla viikolla tipahti passi ja viisumi postilaatikkoon! Näin ollen siis lensin tänne Floridaan jo 15.joulukuuta.

Daisy nautiskelemassa vihreästä ruohosta
Karanteenilla itse talli oli todella kiva ja ilmava. Humatkaa takana pieni lammikko, jossa asui ihan oikea alligaattori!
Ensimmäisenä lensivät karanteenin takia tammat (tai oikeastaan ihan ensimmäisenä paikalle lensi jo pari viikkoa aikaisemmin ori Samurai), joten ensimmäiset kaksi viikkoa ajastani täällä vietimme karanteenitallilla. Siellä töihimme kuului aika pitkälti vain hevosten liikuttaminen ja hoito. Tallien siivoamiset sekä aamu- ja iltaruokinnat hoidettiin karanteenin puolesta, jolloin me hoidimme vain hevosten lounaan.

Facebookissa blogin sivua seuranneet saattoivat jo huomatakin, mutta meikäläisen joulu taisi tulla muutaman päivän etuajassa nimittäin pääsin ratsastamaan! Ratsastin muutamaan kertaan karanteenilla Daisy-nimisellä tammalla, jonka jälkeen yksi tallimme hoitajista lähti jouluksi kotiin ja pyysi jos minä ratsastaisin toisen hänen hevosistaan. Näin ollen pääsin jouluna ratsastamaan kivalla Sally-tammalla. Puolentoista kuukauden ratsastustauon jälkeen täytyy kyllä myöntää että olin aika hymyä kun pääsin hevosen selkään taas!


Gaj kävi myös ratsastamassa muiden hevosia ja tottakai piti mennä mukaan, jotta näki miten hienoja talleja täällä onkaan.

Daisy James Lalalla

Joulun aikana sain ratsastaa myös muutamia kertoja Sally nimistä tammaa.
 Sally-tamma oli kaikkea muuta kuin minulle helppo hevonen ratsastaa. Herkkä tamma oli todella tarkka käden pehmeydestä ja kuumui helposti. Sain siis joka ainoa kerta ratsastaa todella ajatuksella ja keskittyen vaikka esimerkiksi Librekään ei kestä jos sen kanssa jää vetämään mutta Libre tai Edi ei kumpikaan koskaan kuumuisi samalla tavalla mitä Sally voi kuumua. Ihan hyvin kuitenkin ilmeisesti selvisin urakastani ratsastaa Sallylla :)

Sally ratsastuksen jälkeen. Aivan supernätti punainen tamma! 
Joulun vietimme siis täällä lämpimässä. Ihan kokonaan en kuitenkaan päässyt unohtamaan suomalaista joulua, nimittäin vietimme oikean jouluruokailun suomalaisporukan kanssa. Tarjolle oli saatu suomalaisiakin jouluruokia kuten kinkku, laatikkoruuat, rosollia sekä ihan tavallista makaroonilaatikkoa! Puhumattakaan marianne karkeista ja joulutortuista ja karjalanpiirakoista. Hieman erilainen joulu siis tänä vuonna :)

Ori Samurai odottelemassa vuoroaan lähteä töihin karanteenilla.

Näkymät Sallyn kyydistä
Uutena vuotena hevoset pääsivätkin sitten karanteenista ja siirryimme itse Artemis farmille, jossa tulemme viettämään tämän loppuajan. Ruunat saapuivat samana päivänä paikalle, joten saimme koko konkkaronkan kasaan.

Meredith ja Markus saapuivat itse Floridaan vasta viime viikon lauantaina, joten sitä ennen me huolehdimme hevosten liikutuksesta. Tässä kohtaa Anu yllätti minut heti ensimmäisenä päivänä kun käski minun ratsastaa Daisylla taas. Niinpä minä ratsastin taas joitakin päiviä taas Daisy-tammalla!
Aamukaste nurmikolla ja Daisy loppukäynneillä Artemiksen nurmikentällä.

Helsingissäkin kilpaillut tamma Apsara, tutummin Twiggy

Farmi on aivan kisapaikan vieressä, joten kävimme kerran lounastauon aikana katsomassa kilpailuja. Tässä menossa GP.

Täytyy myöntää että näissä maisemissa oli aika huikea fiilis päästä ratsastamaan!

Tällä hetkellä mennään sellaista tilannetta että kilpailut pitäisi aloittaa ensi viikolla. Nyt ollaan tehty jonkun verran viime hetken suunnitelmia ja treenejä. Kuolainkokeiluja niiden kanssa, joilla niitä tarvitaan, estetreeniä ja niin edelleen. Eilen käytiin ottamassa kuvat groomien FEI passeihin ja sen jälkeen alkaakin pikkuhiljaa tositoimet!

12/01/2016

Kuulumisia Beerbaumlandista

Aika menee ihan tajuttoman nopsaan täällä ja neljä viikkoa on kulunut aivan hujahtamalla! Mutta mitäs tässä ehtisi muutakaan kun liki kaikki päivät kuluvat sujuvasti tallin puolella ja arjen rutiinit ovat alkaneet tulla aikalailla selviksi minullekin tumpelolle.

Olen ehkä vähän huono kertomaan arjestamme, sillä siinä toistuu tavallaan sama rutiini vaikka loppujen lopuksi tilanteet voivat muuttua hyvinkin nopeasti. Normaali työpäiväni on kuitenkin ollut klo7-17 ja siinä välissä olen saanut noin kahden tunnin lounaan kahdestatoista eteenpäin.

Tänä aikana olemme etineet kuitenkin muiden hoitajien kanssa tehdä vaikka ja mitä. Thedinghausen on ehtinyt tulla jo aika tutuksi ja olen itsekin uskaltautunut ajamaan täällä pelottavalla Saksan maalla ;) Muutamaan kertaan olemme kesyneet myös Bremeniin asti, joko illallistamaan tai juhlimaan ja viimeisimpänä aivan ihanille joulumarkkinoille! Niin harmi etten ottanut yhtään kuvia sieltä, sillä vaikka minä en olekaan maailman mahtavin jouluihminen niin nuo joulumarkkinat olivat mielestäni mahtavat :)

Pidimme muutama päivä sitten taco-illan joka oli aivan loistava!

Beerbaumlandin maisemia aamupäivällä
Tällä hetkellä on vielä vähän epäselvää tarkoista päivämääristä ja muusta tarkemmin mutta tässä joulukuun aikana olisi tarkoitus pakata kamat kasaan ja suunnata hevosten kanssa Floridaan kilpailemaan kolmeksi-neljäksi kuukaudeksi! Tämä reissu oli siis jo tiedossa ennen kuin lähdin Suomesta mutta en halunnut siitä kertoa kun en ollut vielä mistään varma. Nyt kuitenkin asiat ovat varmistuneet paremmin ja reissu on tosiaan tiedossa!

11/04/2016

Terveisiä Saksasta!

Neljäs työpäivä on jo takanapäin täällä Saksan päässä ja itseasiassa torstaina olin jo niin sekaisin viikonpäivistä, että luulin eläväni keskiviikkoa. Hyvin loistavaa siis ;)

Niille, jotka eivät viime postausta ole ehtineet vielä lukea tai ovat muuten vain vierailemassa blogin puolella niin asun tällä hetkellä Saksassa ja aloitin tällä viikolla työni Meredith Michaels-Beerbaumin tallilla hevosenhoitajana. En työskentele suoraan Meredithille tai Markukselle vaan suoraan sanottuna heillä valmentautuvalle ratsastajalle mutta siis saman katon alla pyörin ja asun heidän hoitajiensa kanssa samassa kämpässä.

Eikö ollutkin loistava kiteytys nuo hymiöt ja emojit?
Päivät täällä ovat kuluneet aika hyvin itseasiassa. Ajattelin itse aika huvittavalla tavalla koko homman ja jännitin oikeastaan enemmänkin sitä, miten tulen pärjäämään ihmisten kanssa kuin itse töiden ja hevosten! *tähän se apinaemoji millä on kädet silmillä* Turhaan kuitenkin pelkäsin, sillä kaikki talossa asuvat ovat olleet todella mukavia.

Työtkin ovat lähteneet kivasti käyntiin, aina välillä tulee toki mokailtua oikein olan takaa ja kun rutiini ei ole vielä ihan täysillä hallussa mutta kaikki aikanaan. Monta asiaa olen jo oppinut sieltä täältä ja aivan varmasti tulen oppimaan vielä miljoona lisää!

Tätä enempää en nyt saa tältä erää kirjoitetuksi, sillä täytyy vielä saada tehdyksi vähän sitä ja tätä ennen kuin pääsen jatkamaan unten maille. Luksusta kuitenkin että sain vihdoinkin netin toimimaan, sillä ehdin jo olla muutaman päivän ilman sitä! (Nettiaddiktin painajainen!)

10/26/2016

Muutoksia ja muistoja

Viime viikonloppu tuli vietettyä mukavasti hevostelun merkeissä seuraten Helsinki International Horse Showta niin televisiosta kuin paikanpäältäkin. Alunperin suunnitelmana ei ollut mennä itse tapahtumaan vaan tyytyä televisiosta näytettäviin GP ja maailmancup luokkiin mutta muutaman mutkan kautta eksyimmekin itse maailmancup näytöstä katsomaan!

Siellä ne vipeltää tutustuen maailmancup rataan! ;D
Syy, jonka takia mekin lopulta päätimme lähteä Helsinkiin oli että olin sopinut vieväni matkalaukkuni samalla reissulla. Jaa mihin minä nyt muka matkalaukkua mukanani raahasin?

Tässä syksyn aikana on ehtinyt tapahtua enemmän tai vähemmän mutta nyt taidan uskaltaa sen täällä bloginkin puolella julkaista. Asia on nimittäin niin että tämä tyttö pakkaa laukkunsa ja lentää maanantaina 31.lokakuuta Saksaan Meredith Michaels-Beerbaumin tallille hevosenhoitajaksi!

Tämän muutoksen puolesta siis blogikin tulee jonkun verran muuttumaan. Libre ja Edi nimittäin jäävät Suomeen äidin hoiviin vaikka Libre ainakin olisi varmasti egonsa puolesta pärjännyt matkassa ;) Siitä en kuitenkaan osaa luvata mitään, miten aktiivisesti jaksan tai ehdin blogia päivitellä puhumattakaan siitä miten saan esimerkiksi kuvia tai muuta materiaalia postauksiin. Se jää siis täysin nähtäväksi. Blogin pitämistä en kuitenkaan haluaisi kokonaan jättääkään vaikka postaustahti onkin jo nyt vähentynyt ärsyttävänkin paljon.

Muuten! Horse Shown lisäksi viime viikonloppuun mahtui muutakin. Viime perjantaina tuli nimittäin 5 vuotta täyteen Libren kanssa! Aika menee niin nopeasti ettei meinaa edes huomata. Tänä vuonna en ehtinyt valmistella erityistä postausta tätä varten kuten olen ehtinyt aikaisemmin tekemään (2 vuotta & 3 vuotta ) mutta mitä tässä nyt voi enää edes sanoa kuin että kyllä tuo eläin on meidän kaikkien sydämet onnistunut varastamaan ja tuonut niin monia uusi kokemuksia ja elämyksiä ettei olisi ikinä uskonutkaan ♥